Mustikka-Valkosuklaalaskiaispullat




Kaupallinen yhteistyö Biokia
Blogin puolella on ollut hiljaista alkuvuodesta. Kulisseissa on kuitenkin tapahtunut Biokia-yhteistyön merkeissä kun olen suunnitellut ja tuottanut heille reseptejä. Biokia on suomalainen luomumarjatuotteiden valmistaja, jonka valikoimiin kuuluu mm. marjajauheita, kuivattuja marjoja ja mehuja. Sain suunnitella Biokialle reseptejä, joista ensimmäisen julkaisen nyt myös blogini puolella. Kaikki Biokialle tekemäni reseptit julkaistaan myös Biokian sivuilla.
Laskiaispullat ovat ihana kausiherkku, joka ilmestyykin jo aikaisin alkuvuodesta kauppoihin. Mantelimassalla täytetyn laskiaispullan juuret tulevat Ruotsista 1800-luvulta. Ruotsissa laskiaispullien suosituimpana täytteenä onkin pysynyt mantelimassa ja kermavaahto mutta Suomessa herkutellaan paljon myös hillon ja kermavaahdon yhdistelmällä. Nämä laskiaispullat on täytetty herkullisella mustikka-valkosuklaatäytteellä, joka saa mustikkaisen makunsa mustikkajauheesta. 

Mustikka-valkosuklaa laskiaispullat 20 kpl 

Pullataikina:
200 g voita
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
1,5 tl vaniljauutetta
3 rkl vaniljasokeria
2 tl jauhettua kardemummaa
1 tl suolaa
1 muna
noin 15 dl vehnäjauhoja
voiteluun 1 muna

Mustikka-valkosuklaatäyte:

1 prk mascarponea
4 dl vispikermaa
145 g valkosuklaata
5 rkl mustikkajauhetta
3 rkl vaniljasokeria
0,5 tl vaniljajauhetta
n. 200 g mustikkahilloa
(tuoreita mustikoita)

1. Sulata voi ja jätä jäähtymään pullataikinan alustamisen ajaksi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (37 astetta) ja murenna hiiva sekaan. Sekoittele, kunnes hiiva on liuennut kokonaan. 

2. Lisää muna, suola, sokeri, vaniljasokeri ja -uute sekä kardemumma. Alusta taikinaa lisäten siihen pikkuhiljaa jauhoja, kunnes jauhoista noin 2/3 on lisätty. Sekoita tässä vaiheessa voisula taikinan sekaan ja jatka sitten taikinan vaivausta lisäten samalla pienissä erissä loput jauhoista. 

3. Vaivaa taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa hyvin käsistä ja kulhosta. Laita taikinakulhon päälle liina ja siirrä kulho vedottomaan paikkaan kohoamaan noin tunniksi tai kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.

4. Kun taikina on kohonnut, kumoa se jauhotetulle pöydälle ja jaa kahteen osaan. Muotoile molemmista osuuksista tangot ja jaa sitten kymmeneen yhtä suureen osaan. Pyörittele paloista pyöreitä pullia jauhotettujen käsien välissä ja nosta pellille.

5. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja anna pullien kohota vielä pellillä liinan alla vähintään 20 minuuttia. Voitele pullat juuri ennen uuniin menoa ja paista niitä noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin kullanruskean värisiä. Anna pullien jäähtyä täysin ennen täytteen valmistusta.

6. Ota mascarpone huoneenlämpöön hyvissä ajoin, jotta sulatettu valkosuklaa ei paakkuunnu sitä lisätessä mascarponen sekaan. Pilko valkosuklaa pieniksi paloiksi ja sulata mikrossa sulatuslämmöllä pienissä pätkissä ja joka välissä sekoitellen korkeintaan 10 sekuntia kerrallaan. Varo kuumentamasta suklaata liikaa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

7. Vaahdota kerma. Sekoita mascarponen sekaan mustikkajauhe, vaniljasokeri ja vaniljajauhe. Lisää valkosuklaa ja kääntele sitten nuolijalla vaahdotettu kerma sekaan.

8. Kaada täyte tyllalla varustettuun pursotinpussiin ja sulje pussi pussinsulkijalla. Täytettä on niin paljon, että se ei välttämättä mahdu yhteen pussiin. 


9. Halkaise pullat ja levitä niiden keskelle noin ruokalusikallinen mustikkahilloa ja pursota täyte ympärille. Lisää päälle halutessasi tuoreita mustikoita. Nosta pullan kansi päälle ja koristele tomusokerilla.



-Maria


Kommentit

Suositut tekstit